Vuosi alkaa olla lopuillaan ja lienee aika kokoilla keskeisimmät kokemukset yhteen. Blogi jäi tänä vuonna syystä tai toisesta jotenkin vähäiselle huomiolle, ja useampikin asia josta ajattelin kirjoittaa jäi pois. Ehkäpä tämän, vuoden viimeisen, kirjoituksen myötä nyt päästään ajan tasalle.

Heti kärkeen on ehdottomasti mainittava, kuinka paljon Tarmo on kasvanut vuoden aikana. Ja kasvanut nimenomaan pääkopan osalta, ulkoisestihan tuo on yhä tuommoinen karvaton rimpula (mistä itse asiassa olen oppinut tykkäämään viime aikoina valtavasti, vähemmän karvaa kantamassa kuraa sisälle!). Siitä on kehkeytynyt tosi kiva koira, ja ihan peruselämisestäkin on ollut monin tavoin helpompaa ja jotenkin luotettavampaa. Malttia on tullut lisää ja kykyä rauhoittua tarvittaessa, ylimääräinen härvääminen on vähentynyt mutta silti tekemiseen löytyy valtavasti draivia. Kehitystä on tapahtunut myös itsevarmuuden kanssa, ja varsinkin alkuvuoden tilanteesta, jolloin ongelmat näkyivät erityisesti nomessa, on päästy eteenpäin. Tästä kiitos kuuluu osaltaan myös hyvien treenivinkkien antajille, tekemisessä keskityttiinkin hyvän aikaa rentoon fiilikseen ja jännittävistä tilanteista yli pääsemiseen. Edelleen tekemistä on, vaikka se näkyy nykyään ehkä hieman erilaisissa osa-alueissa kuten keskittymisessä ja hihnakäytöksessä. Pienen rauhoittumisen myötä tekemiseen on kuitenkin tullut uutta hallittavuutta ja Tarmon kanssa on entistä mahtavampaa tehdä töitä, yhdessä.

Terveyden osalta harmitusta aiheuttivat hampaat. Purenta tuntui jumahtaneen paikoilleen, ja vaikutti ensimmäistä kertaa haittaavan koiraa, joten Tarmo kävi syksyllä hammaslääkärissä. Siellä alakulmahampaita lyhennettiin niin, etteivät ne enää osu kitalakeen. Operaatio mietitytti kovasti ja vielä koiraa paikan päälle viedessä ajatus tuntui pelottavalta, mutta toimenpide ei ollut loppujen lopuksi niin suuri kuin miltä se ehkä etukäteen vaikutti. Erityisesti helppous koira kannalta - hampaita sai käyttää normaalisti heti kotiin päästyä - yllätti. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuukin hölmöltä jos asian hoitamista olisi vielä pitkittänyt. Ensimmäinen jälkitarkastus hampaiden tiimoilta on luvassa heti alkuvuodesta, toivotaan että kaikki on kunnossa!

Vuoden aikana on menty myös paljon eteenpäin harrastusten parissa, vaikka hiljaisempi jaksokin mahtui mukaan kirjoitusteni takia. Kesän aikana starttailtiin myös uutta harrastusta, agilityä, joskin lähinnä höntsäilymielessä. Käytiin läpi esteitä ja pieniä radanpätkiä, ja suurimpana saavutuksena taisi olla keppien opettaminen. Siitä jäi video ottamatta, mutta parilla viimeisellä kerralla mentiin todistettavasti kahtatoista keppiä! Huomasin myös, kuinka hyvin olin itse ehtinyt unohtaa ohjauskuviot... Suurimmat hankaluudet olivatkin lähinnä omassa ohjaamisessani. 

Vakavammin, jos niin voi sanoa, tehtiin kuitenkin tokoa. Päästiin tosi kivasti eteenpäin ja yhtenä vuoden kohokohtana meidät hyväksyttiin tokorinkiin Kuopiossa. Tosi monentasoisten koirien treenaamisen seuraaminen on ollut antoisaa, mutta ennen kaikkea ringissä ollaan päästy pureutumaan myös meidän isoimpiin puutteisiin. Rinki onkin ehkä eniten meidän tekemistä kehittäneitä asioita, sen ansiosta on saatu esille mm. ongelmat häiriöiden kanssa. Samoissa puitteissa päästiin myös kuukausi sitten osallistumaan ensimmäiseen ulkopuolisen kouluttajan, Riitta Kivimäen, valmennukseen, joka oli mahtava kokemus. Sieltä saadut näkemykset antoivat uutta kulmaa useammankin liikkeen treenaamiseen.

Nomeasiat sen sijaan jäivät vähemmälle kuin suunnittelinkaan, varsinkin loppuvuodesta. Kesällä teimme aktiivisemmin ja treenasimme erityisesti taippareita silmällä pitäen, ja koedebyyttikin tehtiin alkusyksystä niissä merkeissä. Läpi ei mennyt, eikä voi varsinaisesti sanoa edes kisakokemusta kerryttäneen sikäli kun reissu tyssäsi jo vesityöhön, mutta ainakin nyt polttelee päästä kokeilemaan pian uudestaan. Harmi, ettei meille mahdollisia taippareita ollut enää myöhemmin syksyllä.

Siitä päästäänkin hyvin alkavan vuoden tavoitteisiin: listalla ykkösenä komeilee taipparit. Noutajajuttujen osalta tulisi ylipäätään ryhdistäytyä treenaamaan enemmän ja saada ainakin alokkaan sisältöä haltuun. Tokossa taas ensi vuoden tavoitteena on päästä korkkaamaan koeura. Myös lonkka- ja kyynärkuvaukset olisi tarkoitus suorittaa alkuvuodesta pois alta, toivotaan niiden ja muunkin osalta hyvää terveyttä. Uusi vuosi tuo toivottavasti mukanaan myös muuton ja sen myötä isompia muutoksia, joten täytynee ottaa vielä itselle tavoitteeksi kirjoitella blogia hieman aktiivisemmin!

Vaikka blogin perusteella ei ehkä äkkiseltään niin ajattelisikaan, me myös treenataan. Treeniblogin päivittämisen jälkeen ei oikein enää kehtaa jäsennellä toista, julkaisukelpoista tekstiä. Nyt viimeisimpänä takana ovat kuitenkin erittäin hyvät nome-treenit, joista kelpaakin ehkä kirjoitella. Sillä kuten aina, osaavampien koirien työskentelyn seuraaminen oli antoisaa, mutta myös oma vuoro oli tänään oikein onnistunut. Tämä korostui varsinkin viimeisimpien, ei niin onnistuneiden riistatreenikokemuksien valossa. Viimeisimmällä kerralla kun teimme taipparimaisen hakuruudun variksilla Tarmo kävi siis tsekkaamassa kaikki linnut läpi ennen kuin suostui tuomaan ensimmäistäkään. Ja seuraavaksi, kun ajattelin puuttua asiaan yhden variksen ruudulla, se ei sitten nostanut lainkaan varista.

Aloitettiinkin tällä kertaa variksella, heittämällä se kuin taipparien hakuruudun alussa. Eikä nyt linnun kanssa tarvinnutkaan epäröidä, vaan se palautui nopeasti käteen. Seuraavaksi hakua, edelleen kuitenkin sillä yhdellä riistalla, ja ylösotto oli yhtä lailla spontaani kuin heitossa. Palauttaessa vain taisi tökätä itsensä johonkin, koska kiljahti ja pudotti variksen. Kehotuksella kuitenkin kävi hakemassa ja toi perille asti, ja tarkastuksen myötä koirakin vaikutti kaikin puolin ehjältä. Suhtautuminen riistaan oli kaikin puolin positiivinen yllätys, mutta toisaalta olisi myös ihan kiva tietää mikä siinä välillä mättää.

Jatkettiin tehtäviä vielä riistalla kun se kerran oli sulatettuna, joten seuraavaksi linjaa motivoituna. Viimeisimmästä linjatreenistä oli kerennyt jo vierähtää jonkun aikaa, joten alkuun kieltämättä mietitytti kuinkahan se onnistuu. Ilmeisesti oli kuitenkin hyvin muistissa sillä  myös linja sujui oikein mukavasti. Seuraavaksi yhdistettiin kaksi ykkömarkkeerausta veteen damilla, joiden välissä linja tuttuun paikkaan varikselle. Selkeästi nyt pinnalla ollut vesityöskentely näkyi ja odotusarvo päästä noutoon oli sen verran suuri että olisi varmasti karannut noutoon, ellen olisi ottanut Tarmoa varmuuden vuoksi taippariotteeseen. Samoin linjalle lähetys vaati huomion herättelyn ennen kuin uskalsi lähettää linjalle pois päin vedestä. Vesityössä oli kuitenkin mukava huomata, että uimatyyli oli kohdillaan, muutamaa alun pärskäytystä lukuunottamatta!

Näiden treenien onnistumisista huolimatta myös puutteita nousi esiin. Noin yleisesti ottaen selkeimpänä oli tällä kerralla tehtävien välissä toimiminen. Vaikka käytös sinällänsä on ihan ok, välillä koiran tarkkaavaiseksi saaminen vaatii turhan paljon aikaa ja perusasennossa pysyminen käskyllä vahvostamista. Isoin puute oli kuitenkin tehtävien ulkopuolinen käytös: odotus sujui hyvin näkösuojassa, mutta hihnakäytös treenipaikalle siirryttäessä ja pois tullessa oli kyllä kaikkea muuta kuin hyvää. Tarmo veti ja kitisi hihnassa, tässä onkin sitten jatkollekin tekemistä. Ylipäätään malttiharjoitteluun saisi panostaa huomattavasti enemmän, varsinkin kun työskentelyn saisi varmemmalle pohjalle eikä näiden perusasioiden onnistumista tarvitsisi arvuutella!

Loput kuvat treeneistä löytyvät galleriasta. Kuvat Tarmosta on ottanut Sari Niskanen, kiitoksia!

Kamera pääsi eilen pitkästä aikaa mukaan lenkille. Tänään olikin sitten hyvä kuluttaa sadepäivää vihreitä ja valoisia kuvia muokatessa...

 

Lentävä mangusti pääsi jäälle irrottelemaan ja kerrankin myös kamera lähti mukaan. Varsin keväiseltä vaikutti jo!