Vaikka blogin perusteella ei ehkä äkkiseltään niin ajattelisikaan, me myös treenataan. Treeniblogin päivittämisen jälkeen ei oikein enää kehtaa jäsennellä toista, julkaisukelpoista tekstiä. Nyt viimeisimpänä takana ovat kuitenkin erittäin hyvät nome-treenit, joista kelpaakin ehkä kirjoitella. Sillä kuten aina, osaavampien koirien työskentelyn seuraaminen oli antoisaa, mutta myös oma vuoro oli tänään oikein onnistunut. Tämä korostui varsinkin viimeisimpien, ei niin onnistuneiden riistatreenikokemuksien valossa. Viimeisimmällä kerralla kun teimme taipparimaisen hakuruudun variksilla Tarmo kävi siis tsekkaamassa kaikki linnut läpi ennen kuin suostui tuomaan ensimmäistäkään. Ja seuraavaksi, kun ajattelin puuttua asiaan yhden variksen ruudulla, se ei sitten nostanut lainkaan varista.
Aloitettiinkin tällä kertaa variksella, heittämällä se kuin taipparien hakuruudun alussa. Eikä nyt linnun kanssa tarvinnutkaan epäröidä, vaan se palautui nopeasti käteen. Seuraavaksi hakua, edelleen kuitenkin sillä yhdellä riistalla, ja ylösotto oli yhtä lailla spontaani kuin heitossa. Palauttaessa vain taisi tökätä itsensä johonkin, koska kiljahti ja pudotti variksen. Kehotuksella kuitenkin kävi hakemassa ja toi perille asti, ja tarkastuksen myötä koirakin vaikutti kaikin puolin ehjältä. Suhtautuminen riistaan oli kaikin puolin positiivinen yllätys, mutta toisaalta olisi myös ihan kiva tietää mikä siinä välillä mättää.
Jatkettiin tehtäviä vielä riistalla kun se kerran oli sulatettuna, joten seuraavaksi linjaa motivoituna. Viimeisimmästä linjatreenistä oli kerennyt jo vierähtää jonkun aikaa, joten alkuun kieltämättä mietitytti kuinkahan se onnistuu. Ilmeisesti oli kuitenkin hyvin muistissa sillä myös linja sujui oikein mukavasti. Seuraavaksi yhdistettiin kaksi ykkömarkkeerausta veteen damilla, joiden välissä linja tuttuun paikkaan varikselle. Selkeästi nyt pinnalla ollut vesityöskentely näkyi ja odotusarvo päästä noutoon oli sen verran suuri että olisi varmasti karannut noutoon, ellen olisi ottanut Tarmoa varmuuden vuoksi taippariotteeseen. Samoin linjalle lähetys vaati huomion herättelyn ennen kuin uskalsi lähettää linjalle pois päin vedestä. Vesityössä oli kuitenkin mukava huomata, että uimatyyli oli kohdillaan, muutamaa alun pärskäytystä lukuunottamatta!
Näiden treenien onnistumisista huolimatta myös puutteita nousi esiin. Noin yleisesti ottaen selkeimpänä oli tällä kerralla tehtävien välissä toimiminen. Vaikka käytös sinällänsä on ihan ok, välillä koiran tarkkaavaiseksi saaminen vaatii turhan paljon aikaa ja perusasennossa pysyminen käskyllä vahvostamista. Isoin puute oli kuitenkin tehtävien ulkopuolinen käytös: odotus sujui hyvin näkösuojassa, mutta hihnakäytös treenipaikalle siirryttäessä ja pois tullessa oli kyllä kaikkea muuta kuin hyvää. Tarmo veti ja kitisi hihnassa, tässä onkin sitten jatkollekin tekemistä. Ylipäätään malttiharjoitteluun saisi panostaa huomattavasti enemmän, varsinkin kun työskentelyn saisi varmemmalle pohjalle eikä näiden perusasioiden onnistumista tarvitsisi arvuutella!
Loput kuvat treeneistä löytyvät galleriasta. Kuvat Tarmosta on ottanut Sari Niskanen, kiitoksia!
Jos ei muuta, tänä kesänä uimakysymys on ainakin kestänyt pinnalla. Uintitekniikan kanssa on ollut melkoista hakemista, ja se on näkynyt niin yleisessä kesän vietossa kuin taipparitreeneissä päänvaivana. Koiran pinnalla pysyminen kun on näyttänyt välistä hyvinkin epävarmalta.
Ensimmäiset vihjeet tulevista ongelmista saattoi nähdä viime kesänä, jolloin uinnit jäivät melko vähäisiksi. Ajattelin panostaa rauhalliseen veden ääressä oleiluun, eikä vesinoutoja juurikaan tullut otettua. Mielessä kun kummitteli ajatus koirasta, joka puhkeaa laulamaan takakontissa jo rantaa lähestyttäessä. Tarmo ei kuitenkaan juurikaan intoutunut uimaan asti ellei tarvetta sille ollut, vaan rannassa puljailu tuntui riittävän sille hyvin. Vesi elementtinä oli kuitenkin ilmeisen mieluinen.
Silloin, kun pentu sitten ui ei tyylipisteitä ainakaan ollut jaossa. Asento oli, noh, pentumainen. Roiskeita riitti ja pärskimiset rajoittuivat melko pikaisiin pyrähdyksiin. Kesän edetessä ja kokemuksen vähitellen karttuessa tekniikka ei kuitenkaan tuntunut lähtevän kehittymään. Silloin asiaan ei silti vielä tullut puututtua ja uintikerrat loppukesää kohden jäivät muutenkin vähäisemmiksi. Pääasiana oli pitää veteen meno ja vedessä oleilu mieluisana.
Tälle kesälle toiveet olivatkin jo korkeammalla. Ehkä säännöllisempi uittaminen ja fyysinen kehitys auttaisivat omalta osaltaan ja uintiasento suoristuisi. Vesien lämpenemistä odoteltiin ja vuoden ensimmäiset kosketukset veteen tulivat taipparikurssilla toukokuun alussa. Tosin tällä kerralla ei suinkaan uinnin muodossa, sillä Tarmo kieltäytyi lähtemästä pidemmälle kuin mihin jalat ylettivät. Tässä vaiheessa elättelin vielä toiveita että kyse on alkukankeudesta talven jäljiltä, ja ehkä varsin kylmä vesikin vaikutti asiaan. Uinti ei kuitenkaan alkukesänkään myötä lähtenyt sujumaan aiempaa paremmin, vaan rajoittui samanlaisiin, hyvin nopeisiin räpiköintilenkkeihin.
Läpimurto tapahtui kesäkuun alussa, nometreenien yhteydessä. Hakuruutu oli vesikkoisella alueella ja halu päästä damille niin suuri, että Tarmo lopulta esimerkin voimin uskaltautui veteen. Uimatekniikassa ei jälleen ollut kehuttavaa, mutta jo niiden kahden toisella puolella odottaneen damin noutaminen tuntui työvoitolta. Siitä eteenpäin ongelmia oli vähemmän uimaan lähtemisessä, mutta noudettavaan tarttumisessa kylläkin. Pysty uima-asento ja etutassuilla huitominen hankaloitti kohteen kiinniottamista, sen joko karatessa eteenpäin tai painuessa pinnan alle pärskimisen tieltä. Yksi kelluva, mutta ontto kumipallo jouduttiinkin onkimaan kerran pohjasta sen imaistua vedet sisäänsä uppeluksiin jouduttuaan...
Varsinaisesti ongelma oli kuitenkin myönnettävä viimeistään eräissä taipparitreeneissä heinäkuun puolivälissä. Kävimme läpi kaikki osa-alueet ja suurimmaksi puutteeksi nousi vesityö. Tarmo yritti useita kertoja lähteä noutamaan muutaman metrin päässä rantavedessä kelluvaa lokkia, mutta ei kuitenkaan päässyt ikinä sille asti. Uima-asento oli niin pysty, että koira ui käytännössä paikallaan, ja etenemisen sijaan alkoi uppoamaan. Tarmo joutui siis joka kerta kääntymään käytännössä heti takaisin tassujen irrottua pohjasta. Ongelmaa ei helpottanut räiskimisestä johtuen kauemmaksi ja kauemmaksi karkaava lokki.
Tässä vaiheessa alkoi uintiin puuttuminen toden teolla. Asentoa ei saanut korjattua kannattelemalla, sillä silloin Tarmo kieltäytyi kokonaan uimasta. Damin kantamiseen kekittyminen uidessa ei auttanut painamaan etupäätä alas. Pärskiminen ei myöskään päässyt rauhoittumaan pidemmän uintimatkan myötä, sillä takapää painui niin pian alas ettei Tarmo koskaan päässyt muutamaa metriä pidemmälle uiden. Koitin katsella olisiko mahdollista päästä käymään koirauimalassa hiomassa tekniikkaa ohjatusti, mutta kaikki saavutettavissa olevat vaihtoehdot olivat suljettuina. Jotenkin asentoa oli kuitenkin korjattava, ja apuun otin pelastusliivit. Kyseessä olivat todennäköisesti kaikkea muuta kuin ne markkinoiden parhaat, ergonomisiksi suunnitellut ja tehokkaasti uintiasentoa ohjaavat uimaliivit, mutta saatavuuden ja budjetin lisäksi kriteerinä tällä kertaa oli lähinnä se, että ne kelluttaisivat. Peräpään uppoamisen välttämisen ohella ajatuksena oli, että jos uppoamisen tunteen saisi eliminoitua ja näin uintimatkaa pidennettyä, ehkä myös asento korjaantuisi etenemisen kannalta tehokkaampaan.
Ensimmäinen kerta liivien kanssa oli yhä melkoista pärskimistä. Toisella asento olikin yllättäen huomattavasti parempi ja Tarmo myös ui pidempiä matkoja. Tämä mahdollisti myös ongelman lähemmän tarkastelun, ja ainakin omaan silmääni takajalkojen liike näytti liian pieneltä ja rajoittui lähinnä kehon alle. Kolmannella kerralla havaintoja ei juuri päässyt tarkentamaan, sillä paremmasta uima-asennosta ei ollut taas tietoakaan. Liiviharjoitukset jatkuivat.
Seuraavassa videossa on näyte viime viikolta. Silloin asento oli varsin vaihteleva viimeistä, videon ottamisen jälkeistä kertaa lukuunottamatta, jolloin asento palautuikin taas suoraksi. (Videolla seison muuten itse kameran vieressä, eli palautus on kyllä ihan suora. ;) )
Tämän kerran jälkeen päästiin kokeilemaan myös pidempää uintimatkaa veneestä tulleen heiton avulla. Tällä kerralla asento oli jo kaikin puolin parempi, alun pärskimistä lukuun ottamatta. Tarmo jopa kävi uimassa venelle pelastusliivit jo pois otettuani eikä se uinut lainkaan pystyssä!
Tänään suuntasin pidemmän lenkin päätteeksi uimaan. Mukana oli repullinen uintitarvikkeita koiralle, ja rantaan päästyäni aloinkin kaivaa pelastusliivejä Tarmolle. Se kuitenkaan ei jäänyt odottelemaan niitä, vaan molskahti saman tien laiturin virkaa toimittavalta betonitasanteelta veteen. Ja ui siististi kuin mikä! En laittanut sille sitten ollenkaan liivejä, eikä Tarmo uinut pystyssä koko aikana. Ja itsekin uskaltauduin vihdoin heittämään talviturkin, joten Tarmo ui myös pidempää matkaa siinä mukana. Fiilis oli kyllä mahtava, kun sai seurata hyvin uivaa koiraa! Se myös ui itsestään lenkkejä ja näytti nauttivan kovasti. Mutta ihan turhaan siis kannoin reppua muutaman tunnin!
Tämänpäiväisestä lienee hyvä jatkaa uintiprojektia varovaisen toiveikkaana. Asento vaikutti jo melko hyvältä, takapää tosin vieläkin on hieman alaviistoon eikä selkä näin ollen pysy pinnalla. Toivotaan että tämä korjaantuu kuitenkin harjoituksen myötä. Ja mikäli uintiasiat saadaan kuntoon, ei tarvitse siltikään huolehtia että tekeminen loppuisi kesken. Viime viikon treeneissä Tarmo nimittäin ei jostain syystä kantanutkaan varista...
