And we'll collect the moments one by one

I guess that's how the future's done.

Tarmo täytti maanantaina 16 viikkoa, säkää on tullut noin 40 cm ja paino noussut 9,1 kiloon. Eläinlääkärissä on käyty hakemassa tehosterokotus ja yksi hammaskin on jo irronnut alhaalta eturivistä! Neljäkuukatisposetuksesta näkyy taas aikamoinen ero muutaman viikon takaiseen, vaikka tuntuu että se ei olisi ehtinyt muuttua paljoakaan tässä ajassa.



Maanantaina aloitettiin myös pentutoko! Tarmo taisikin olla kurssinsa nuorin, osa oli jo hieman edistyneempien ryhmästä. Jotenkin jännitti aluksi mennä sen kanssa minnekään, sillä eihän se osaa vielä yhtään mitään ja on noin kakarakin vielä, mutta toisaalta olen kyllä tosi tyytyväinen että päästiin mukaan näin näppärästi. Ja stressaamiset osoittautuivat kyllä ihan turhiksi, sillä Tarmo oli suorastaan mainio! Se jaksoi keskittyä omiin tehtäviinsä hyvin ja oli kivasti yhteistyössä. Eikä toki treenaaminenkaan ollut vielä mitään oikeaa tokoa, vaan harjoiteltiin ihan yhdessä toimimista ja sitä, että tekeminen on superkivaa. Päästiin myös kokeilemaan perusasennon alkeita, ja kotiharjoituksissa ne ovatkin alkaneet jo sujumaan. Odotteluaikaa vain jäi aika paljon, eikä Tarmo enää meinannut jaksaa rauhoittua lopussa.

"Treenaaminen" pennun kanssa oli kyllä todella omituinen kokemus, sillä olin niin tottunut aikuisen koiran helppouteen. Muualla siihen on jo oppinut, mutta treeneistä oli niin selkeä skeema että melkein hämmensi kun koira ei käynytkään automaattisesti lepäämään oman vuoron ja itsenäisten harjoitusten välillä. :D

2 kommenttia on "And we'll collect the moments one by one"

  1. Mä oon kokenut samoja fiiliksiä Karman kanssa, on niin outoa (ja jopa ärsyttävää), kun se pentu ei oikeasti osaakaan mitään perusjuttuja... Kyllä elämä ja treenit aikuisen koiran kanssa on vaan helppoa :)

    Ootko muuten tarkoituksella laittanut tämän blogin asetukset jotenkin niin, että ei saa syötettä linkattua...vai johtuuko ulkoasusta? Kun mulla on meidän blogissa siinä sivupalkissa lista seuratuista blogeista, eikä Tarmon blogi nouse siihen ollenkaan, kun blogger ei pysty lukemaan sen tietoja. Olen ihmetellyt tätä :D

    VastaaPoista
  2. Todellakin! Jotenkin vaan on kaikesta se oletus, että kyllähän se nyt tämän osaa. :D Vaikka onkin kyllä tosi ihanaa puuhastella sen kanssa noiden perusasioiden parissa, samalla kuitenkin toivoisi että pääsisi jo tekemään ihan kunnolla. Mutta sitten kun taas miettii miten äkkiä tuo pentuaika on ohi... Ehkäpä sen osaamattomuuden tässä vaiheessa kestää. :D

    Ja tässä on muuten oikeasti joku ongelma tuon tunnistamisen kanssa, sillä esimerkiksi julkaisujen esikatselu ei toimi. Sama häikkä varmaan siinä blogilistassakin, sillä syötteet on kuitenkin sallittuna. Johtunee tosiaan ulkoasusta, sillä tämä ei toimi sellaisella tavallisella template-pohjalla vaan pyöräyttää erillisen koodin kautta. Olenkin miettinyt, että jotain pitäisi kehitellä tähän kun on aika ärsyttävä päivitellä, mutta vielä ei ole ollut aikaa tehdä uutta ulkoasua. Kesällä kuitenkin luultavasti uutta - ja toimivaa - ilmettä luvasa!

    VastaaPoista