...ja menestyksekästä Uutta Vuotta!

Käytiin lauantaina 13.2. ekaa kerta mölleissä! Kyllä jännitti vielä ajomatkalla, mutta paikan päällä oli sitten niin paljon muuta tekemistä ettei ehtinyt miettimään liikoja. Sinällään noissa alon liikkeissä ei ole yleensä ollut sen ihmeempiä, ja rehellisesti sanottuna eniten kuumotti paikkis. Pohjalla oli muutama aika kehno paikallamakuu, vilkuilua yms, ja asenteessa olisi parantamisen varaa. Eikä varsinaisesti rauhoittanut, että siirtyminen paikalle ei ollut erityisen hillitty vaan koira hösäsi hihnassa minkä kerkesi. Skarppasi kuitenkin kun päästiin riviin, ja onneksi se minuutti oli kuitenkin aika nopeasti ohi. :)

Paikkamakuu: 9 - Lopun perusasennossa lähti hivuttamaan itsekseen ylöspäin ennen käskyä, ei kuitenkaan vaikuttanut reagoineen muiden käskyihin.

Seuraaminen: 8½ - Ei tuntunut olevan alussa mukana ihan täpöllä, eka vasemmalle käännös tosi nihkeä ja ekassa pysäytyksessä jäi hakemaan paikkaa ennen kuin istui. Nopeuden muutoksissa taisi pudotella kontaktia. Olennaisin miinus kuitenkin vika perusasento, jossa ei istunut.

Liikkeestä maahan: 10

Luoksetulo: 10

Noutoesineen pitäminen: 10

Kaukot: 0 - Ajattelin, että kaukot menisi puihin liikkurin käsimerkkien takia, mutta ei juurikaan reagoinut niihin. Eikä sen puoleen käskyynkään, ei siis noussut istumaan. Tehnyt aiemmin samalla tavalla kerran tai pari treeneissä ja nimenomaan koemaisessa treenissä.

Estehyppy: 10 - Hyppäsi varmaan suoraan istualtaan, ihan järjettömän pitkällä loikalla :D

Kokonaisvaikutus: 9

Yhtensä 169,5 pistettä, eli ALO1 olisi tullut. Lisäksi noilla pisteillä irtosi sijoitus 2/9. Tuomarina toimi Marko Puranen.

Jälkikäteen saatiin kommenttia, että tekeminen oli näyttänyt paremmalta kuin treeneissä. Jännä, sillä itsestä tuntui että Tarmo olisi voinut olla vielä paremminkin mukana. Oma virhe oli myös ehkä ennen kaukoja se, että koira ei pysynyt kiireisenä tuomarin kommenttien aikana ja sekin varmasti sekotti osaltaan liikettä. Kaikkiaan Tarmo teki kuitenkin varsin kivasti ja kokonaisuudesta jäi hyvä fiilis!

Palkintona oli pussillinen possunkorvia

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja lienee aika kokoilla keskeisimmät kokemukset yhteen. Blogi jäi tänä vuonna syystä tai toisesta jotenkin vähäiselle huomiolle, ja useampikin asia josta ajattelin kirjoittaa jäi pois. Ehkäpä tämän, vuoden viimeisen, kirjoituksen myötä nyt päästään ajan tasalle.

Heti kärkeen on ehdottomasti mainittava, kuinka paljon Tarmo on kasvanut vuoden aikana. Ja kasvanut nimenomaan pääkopan osalta, ulkoisestihan tuo on yhä tuommoinen karvaton rimpula (mistä itse asiassa olen oppinut tykkäämään viime aikoina valtavasti, vähemmän karvaa kantamassa kuraa sisälle!). Siitä on kehkeytynyt tosi kiva koira, ja ihan peruselämisestäkin on ollut monin tavoin helpompaa ja jotenkin luotettavampaa. Malttia on tullut lisää ja kykyä rauhoittua tarvittaessa, ylimääräinen härvääminen on vähentynyt mutta silti tekemiseen löytyy valtavasti draivia. Kehitystä on tapahtunut myös itsevarmuuden kanssa, ja varsinkin alkuvuoden tilanteesta, jolloin ongelmat näkyivät erityisesti nomessa, on päästy eteenpäin. Tästä kiitos kuuluu osaltaan myös hyvien treenivinkkien antajille, tekemisessä keskityttiinkin hyvän aikaa rentoon fiilikseen ja jännittävistä tilanteista yli pääsemiseen. Edelleen tekemistä on, vaikka se näkyy nykyään ehkä hieman erilaisissa osa-alueissa kuten keskittymisessä ja hihnakäytöksessä. Pienen rauhoittumisen myötä tekemiseen on kuitenkin tullut uutta hallittavuutta ja Tarmon kanssa on entistä mahtavampaa tehdä töitä, yhdessä.

Terveyden osalta harmitusta aiheuttivat hampaat. Purenta tuntui jumahtaneen paikoilleen, ja vaikutti ensimmäistä kertaa haittaavan koiraa, joten Tarmo kävi syksyllä hammaslääkärissä. Siellä alakulmahampaita lyhennettiin niin, etteivät ne enää osu kitalakeen. Operaatio mietitytti kovasti ja vielä koiraa paikan päälle viedessä ajatus tuntui pelottavalta, mutta toimenpide ei ollut loppujen lopuksi niin suuri kuin miltä se ehkä etukäteen vaikutti. Erityisesti helppous koira kannalta - hampaita sai käyttää normaalisti heti kotiin päästyä - yllätti. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuukin hölmöltä jos asian hoitamista olisi vielä pitkittänyt. Ensimmäinen jälkitarkastus hampaiden tiimoilta on luvassa heti alkuvuodesta, toivotaan että kaikki on kunnossa!

Vuoden aikana on menty myös paljon eteenpäin harrastusten parissa, vaikka hiljaisempi jaksokin mahtui mukaan kirjoitusteni takia. Kesän aikana starttailtiin myös uutta harrastusta, agilityä, joskin lähinnä höntsäilymielessä. Käytiin läpi esteitä ja pieniä radanpätkiä, ja suurimpana saavutuksena taisi olla keppien opettaminen. Siitä jäi video ottamatta, mutta parilla viimeisellä kerralla mentiin todistettavasti kahtatoista keppiä! Huomasin myös, kuinka hyvin olin itse ehtinyt unohtaa ohjauskuviot... Suurimmat hankaluudet olivatkin lähinnä omassa ohjaamisessani. 

Vakavammin, jos niin voi sanoa, tehtiin kuitenkin tokoa. Päästiin tosi kivasti eteenpäin ja yhtenä vuoden kohokohtana meidät hyväksyttiin tokorinkiin Kuopiossa. Tosi monentasoisten koirien treenaamisen seuraaminen on ollut antoisaa, mutta ennen kaikkea ringissä ollaan päästy pureutumaan myös meidän isoimpiin puutteisiin. Rinki onkin ehkä eniten meidän tekemistä kehittäneitä asioita, sen ansiosta on saatu esille mm. ongelmat häiriöiden kanssa. Samoissa puitteissa päästiin myös kuukausi sitten osallistumaan ensimmäiseen ulkopuolisen kouluttajan, Riitta Kivimäen, valmennukseen, joka oli mahtava kokemus. Sieltä saadut näkemykset antoivat uutta kulmaa useammankin liikkeen treenaamiseen.

Nomeasiat sen sijaan jäivät vähemmälle kuin suunnittelinkaan, varsinkin loppuvuodesta. Kesällä teimme aktiivisemmin ja treenasimme erityisesti taippareita silmällä pitäen, ja koedebyyttikin tehtiin alkusyksystä niissä merkeissä. Läpi ei mennyt, eikä voi varsinaisesti sanoa edes kisakokemusta kerryttäneen sikäli kun reissu tyssäsi jo vesityöhön, mutta ainakin nyt polttelee päästä kokeilemaan pian uudestaan. Harmi, ettei meille mahdollisia taippareita ollut enää myöhemmin syksyllä.

Siitä päästäänkin hyvin alkavan vuoden tavoitteisiin: listalla ykkösenä komeilee taipparit. Noutajajuttujen osalta tulisi ylipäätään ryhdistäytyä treenaamaan enemmän ja saada ainakin alokkaan sisältöä haltuun. Tokossa taas ensi vuoden tavoitteena on päästä korkkaamaan koeura. Myös lonkka- ja kyynärkuvaukset olisi tarkoitus suorittaa alkuvuodesta pois alta, toivotaan niiden ja muunkin osalta hyvää terveyttä. Uusi vuosi tuo toivottavasti mukanaan myös muuton ja sen myötä isompia muutoksia, joten täytynee ottaa vielä itselle tavoitteeksi kirjoitella blogia hieman aktiivisemmin!

Käytiin lauantaina taippareissa ja jo etukäteen ajattelin että nyt saadaan vihdoin jotain aiheellista kirjoitettavaa blogiin, meni läpi tai ei. Eihän ne nyt sitten menneet läpi, mutta jälkipolville kerrottavatkin jäivät tällä kerralla vähäisiksi. Taippariepisodi kului kutakuinkin näin: Oltiin iltapäivän toinen koirakko, eli alun ilmoittautumisen ja sosiaalisen käyttäytymisen jälkeen siirryttiin odottelemaan odotuspaikalle omaa vuoroa. Kun kutsu kävi, siirryttiin suorituspaikalle, kuunneltiin vesityön alkubrieffaus ja aloitettiin. Lokki veteen ja käskyä koiralle, joka ei kai sitten ollutkaan yhtä valmis kuin ohjaaja. Luvan saatuaan lähti heti, mutta matka tyssäsikin rantaveteen. Se ei vaan päässyt siitä eteenpäin, itseluottamus loppui kesken tai koejänskätyksessä pääsi unohtumaan miten uidaan. Yritti siis useamman kerran lähteä uimaan, ja tuomari heitti vielä lokin maallekin jotta nähtiin oliko ongelma riistassa vai uimisessa. Ei suoraan tarttunut lokkiin, mutta nosti sen kuitenkin hieman avustettuna ja toi puoleen matkaan. Eipä siis sekään ollut turhan mallikas suoritus, mutta selkeästi suurin vaikeus oli tällä kertaa uimaan lähdössä.

Koehan toki keskeytettiin tässä vaiheessa ja tuloksena oli NOU0. Yleisvaikutelmaan kirjattiin "Rauhallisen oloinen koira, jonka valitettava kieltäytyminen vesityöstä aiheuttaa kokeen keskeytymisen." Harmitus oli toki suuri, ja erityisesti koska nyt koko koe tyssäsi heti alkuunsa. Yhtenä jännittävimpänä osana olin odottanut koepäivältä näkeväni kuinka Tarmo suorittaa tehtäviä, erityisesti hakua, uudessa paikassa ja koetilanteessa. Nyt se jäi selvittämättä, ja voi vain arvailla kuinka paljon loppujen lopuksi juuri se erilaisen tilanteen jännäily ja koiran epävarmuus vaikuttivatkaan kieltäytymiseen.

Mieleen jäi taipparipäivältä kuitenkin toinenkin juttu, ja se oli Tarmo käytös koepaikalla. Tämän sisäistäminen kestikin pidempään, sillä käytöksessä ei ollut mitään ongelmia. Se oli siis vähän niin kuin sen pitäisikin olla: hyvää ja rauhallista. Tätä miettiessäni se vain muutamien kuukausien takainen sikailu ja yleinen levottomuus tuntui hätkähdyttävän kaukaiselta. Helposti sitä tottuu hyvälle ja unohtaa kuinka se sama koira on osannut härvätä tasan jokaisen luppohetken vain joku aika sitten!


Mitä pidempään koetta pyörittelee mielessä, harmitus jää taka-alalle. Tässä nyt pääsi näkemään kuitenkin aika hyvin koiran tämänhetkisen tason, joka ei selvästi ole riittävä itsevarmuuden osalta. Päällimmäisenä onkin vain tyytyväisyys kelvosta käyttäytymisestä - selvästi kuitenkin jotain on mennyt perille. Tällä uudella puhdilla treeneissä jatketaan muuttujiin totuttelua ja lisätään koemaisia harjoituksia. Lisäpanostuksena täytynee tsekkailla myös erilaisia rantoja niin pitkään kuin kelit vielä sallivat. Taipparimahdollisuuksia ei enää tälle vuodelle ole meidän osalta, joten seuraavaa kautta odotellessa!

Vaikka blogin perusteella ei ehkä äkkiseltään niin ajattelisikaan, me myös treenataan. Treeniblogin päivittämisen jälkeen ei oikein enää kehtaa jäsennellä toista, julkaisukelpoista tekstiä. Nyt viimeisimpänä takana ovat kuitenkin erittäin hyvät nome-treenit, joista kelpaakin ehkä kirjoitella. Sillä kuten aina, osaavampien koirien työskentelyn seuraaminen oli antoisaa, mutta myös oma vuoro oli tänään oikein onnistunut. Tämä korostui varsinkin viimeisimpien, ei niin onnistuneiden riistatreenikokemuksien valossa. Viimeisimmällä kerralla kun teimme taipparimaisen hakuruudun variksilla Tarmo kävi siis tsekkaamassa kaikki linnut läpi ennen kuin suostui tuomaan ensimmäistäkään. Ja seuraavaksi, kun ajattelin puuttua asiaan yhden variksen ruudulla, se ei sitten nostanut lainkaan varista.

Aloitettiinkin tällä kertaa variksella, heittämällä se kuin taipparien hakuruudun alussa. Eikä nyt linnun kanssa tarvinnutkaan epäröidä, vaan se palautui nopeasti käteen. Seuraavaksi hakua, edelleen kuitenkin sillä yhdellä riistalla, ja ylösotto oli yhtä lailla spontaani kuin heitossa. Palauttaessa vain taisi tökätä itsensä johonkin, koska kiljahti ja pudotti variksen. Kehotuksella kuitenkin kävi hakemassa ja toi perille asti, ja tarkastuksen myötä koirakin vaikutti kaikin puolin ehjältä. Suhtautuminen riistaan oli kaikin puolin positiivinen yllätys, mutta toisaalta olisi myös ihan kiva tietää mikä siinä välillä mättää.

Jatkettiin tehtäviä vielä riistalla kun se kerran oli sulatettuna, joten seuraavaksi linjaa motivoituna. Viimeisimmästä linjatreenistä oli kerennyt jo vierähtää jonkun aikaa, joten alkuun kieltämättä mietitytti kuinkahan se onnistuu. Ilmeisesti oli kuitenkin hyvin muistissa sillä  myös linja sujui oikein mukavasti. Seuraavaksi yhdistettiin kaksi ykkömarkkeerausta veteen damilla, joiden välissä linja tuttuun paikkaan varikselle. Selkeästi nyt pinnalla ollut vesityöskentely näkyi ja odotusarvo päästä noutoon oli sen verran suuri että olisi varmasti karannut noutoon, ellen olisi ottanut Tarmoa varmuuden vuoksi taippariotteeseen. Samoin linjalle lähetys vaati huomion herättelyn ennen kuin uskalsi lähettää linjalle pois päin vedestä. Vesityössä oli kuitenkin mukava huomata, että uimatyyli oli kohdillaan, muutamaa alun pärskäytystä lukuunottamatta!

Näiden treenien onnistumisista huolimatta myös puutteita nousi esiin. Noin yleisesti ottaen selkeimpänä oli tällä kerralla tehtävien välissä toimiminen. Vaikka käytös sinällänsä on ihan ok, välillä koiran tarkkaavaiseksi saaminen vaatii turhan paljon aikaa ja perusasennossa pysyminen käskyllä vahvostamista. Isoin puute oli kuitenkin tehtävien ulkopuolinen käytös: odotus sujui hyvin näkösuojassa, mutta hihnakäytös treenipaikalle siirryttäessä ja pois tullessa oli kyllä kaikkea muuta kuin hyvää. Tarmo veti ja kitisi hihnassa, tässä onkin sitten jatkollekin tekemistä. Ylipäätään malttiharjoitteluun saisi panostaa huomattavasti enemmän, varsinkin kun työskentelyn saisi varmemmalle pohjalle eikä näiden perusasioiden onnistumista tarvitsisi arvuutella!

Loput kuvat treeneistä löytyvät galleriasta. Kuvat Tarmosta on ottanut Sari Niskanen, kiitoksia!

Tsuida duida, osaatsä uida, pysytsä pinnalla?

Jos ei muuta, tänä kesänä uimakysymys on ainakin kestänyt pinnalla. Uintitekniikan kanssa on ollut melkoista hakemista, ja se on näkynyt niin yleisessä kesän vietossa kuin taipparitreeneissä päänvaivana. Koiran pinnalla pysyminen kun on näyttänyt välistä hyvinkin epävarmalta.

Ensimmäiset vihjeet tulevista ongelmista saattoi nähdä viime kesänä, jolloin uinnit jäivät melko vähäisiksi. Ajattelin panostaa rauhalliseen veden ääressä oleiluun, eikä vesinoutoja juurikaan tullut otettua. Mielessä kun kummitteli ajatus koirasta, joka puhkeaa laulamaan takakontissa jo rantaa lähestyttäessä. Tarmo ei kuitenkaan juurikaan intoutunut uimaan asti ellei tarvetta sille ollut, vaan rannassa puljailu tuntui riittävän sille hyvin. Vesi elementtinä oli kuitenkin ilmeisen mieluinen.

Silloin, kun pentu sitten ui ei tyylipisteitä ainakaan ollut jaossa. Asento oli, noh, pentumainen. Roiskeita riitti ja pärskimiset rajoittuivat melko pikaisiin pyrähdyksiin. Kesän edetessä ja kokemuksen vähitellen karttuessa tekniikka ei kuitenkaan tuntunut lähtevän kehittymään. Silloin asiaan ei silti vielä tullut puututtua ja uintikerrat loppukesää kohden jäivät muutenkin vähäisemmiksi. Pääasiana oli pitää veteen meno ja vedessä oleilu mieluisana.

Tälle kesälle toiveet olivatkin jo korkeammalla. Ehkä säännöllisempi uittaminen ja fyysinen kehitys auttaisivat omalta osaltaan ja uintiasento suoristuisi. Vesien lämpenemistä odoteltiin ja vuoden ensimmäiset kosketukset veteen tulivat taipparikurssilla toukokuun alussa. Tosin tällä kerralla ei suinkaan uinnin muodossa, sillä Tarmo kieltäytyi lähtemästä pidemmälle kuin mihin jalat ylettivät. Tässä vaiheessa elättelin vielä toiveita että kyse on alkukankeudesta talven jäljiltä, ja ehkä varsin kylmä vesikin vaikutti asiaan. Uinti ei kuitenkaan alkukesänkään myötä lähtenyt sujumaan aiempaa paremmin, vaan rajoittui samanlaisiin, hyvin nopeisiin räpiköintilenkkeihin.

Läpimurto tapahtui kesäkuun alussa, nometreenien yhteydessä. Hakuruutu oli vesikkoisella alueella ja halu päästä damille niin suuri, että Tarmo lopulta esimerkin voimin uskaltautui veteen. Uimatekniikassa ei jälleen ollut kehuttavaa, mutta jo niiden kahden toisella puolella odottaneen damin noutaminen tuntui työvoitolta. Siitä eteenpäin ongelmia oli vähemmän uimaan lähtemisessä, mutta noudettavaan tarttumisessa kylläkin. Pysty uima-asento ja etutassuilla huitominen hankaloitti kohteen kiinniottamista, sen joko karatessa eteenpäin tai painuessa pinnan alle pärskimisen tieltä. Yksi kelluva, mutta ontto kumipallo jouduttiinkin onkimaan kerran pohjasta sen imaistua vedet sisäänsä uppeluksiin jouduttuaan...

Varsinaisesti ongelma oli kuitenkin myönnettävä viimeistään eräissä taipparitreeneissä heinäkuun puolivälissä. Kävimme läpi kaikki osa-alueet ja suurimmaksi puutteeksi nousi vesityö. Tarmo yritti useita kertoja lähteä noutamaan muutaman metrin päässä rantavedessä kelluvaa lokkia, mutta ei kuitenkaan päässyt ikinä sille asti. Uima-asento oli niin pysty, että koira ui käytännössä paikallaan, ja etenemisen sijaan alkoi uppoamaan. Tarmo joutui siis joka kerta kääntymään käytännössä heti takaisin tassujen irrottua pohjasta. Ongelmaa ei helpottanut räiskimisestä johtuen kauemmaksi ja kauemmaksi karkaava lokki.

Tässä vaiheessa alkoi uintiin puuttuminen toden teolla. Asentoa ei saanut korjattua kannattelemalla, sillä silloin Tarmo kieltäytyi kokonaan uimasta. Damin kantamiseen kekittyminen uidessa ei auttanut painamaan etupäätä alas. Pärskiminen ei myöskään päässyt rauhoittumaan pidemmän uintimatkan myötä, sillä takapää painui niin pian alas ettei Tarmo koskaan päässyt muutamaa metriä pidemmälle uiden. Koitin katsella olisiko mahdollista päästä käymään koirauimalassa hiomassa tekniikkaa ohjatusti, mutta kaikki saavutettavissa olevat vaihtoehdot olivat suljettuina. Jotenkin asentoa oli kuitenkin korjattava, ja apuun otin pelastusliivit. Kyseessä olivat todennäköisesti kaikkea muuta kuin ne markkinoiden parhaat, ergonomisiksi suunnitellut ja tehokkaasti uintiasentoa ohjaavat uimaliivit, mutta saatavuuden ja budjetin lisäksi kriteerinä tällä kertaa oli lähinnä se, että ne kelluttaisivat. Peräpään uppoamisen välttämisen ohella ajatuksena oli, että jos uppoamisen tunteen saisi eliminoitua ja näin uintimatkaa pidennettyä, ehkä myös asento korjaantuisi etenemisen kannalta tehokkaampaan.

Ensimmäinen kerta liivien kanssa oli yhä melkoista pärskimistä. Toisella asento olikin yllättäen huomattavasti parempi ja Tarmo myös ui pidempiä matkoja. Tämä mahdollisti myös ongelman lähemmän tarkastelun, ja ainakin omaan silmääni takajalkojen liike näytti liian pieneltä ja rajoittui lähinnä kehon alle. Kolmannella kerralla havaintoja ei juuri päässyt tarkentamaan, sillä paremmasta uima-asennosta ei ollut taas tietoakaan. Liiviharjoitukset jatkuivat.

Seuraavassa videossa on näyte viime viikolta. Silloin asento oli varsin vaihteleva viimeistä, videon ottamisen jälkeistä kertaa lukuunottamatta, jolloin asento palautuikin taas suoraksi. (Videolla seison muuten itse kameran vieressä, eli palautus on kyllä ihan suora. ;) )

Tämän kerran jälkeen päästiin kokeilemaan myös pidempää uintimatkaa veneestä tulleen heiton avulla. Tällä kerralla asento oli jo kaikin puolin parempi, alun pärskimistä lukuun ottamatta. Tarmo jopa kävi uimassa venelle pelastusliivit jo pois otettuani eikä se uinut lainkaan pystyssä!

Tänään suuntasin pidemmän lenkin päätteeksi uimaan. Mukana oli repullinen uintitarvikkeita koiralle, ja rantaan päästyäni aloinkin kaivaa pelastusliivejä Tarmolle. Se kuitenkaan ei jäänyt odottelemaan niitä, vaan molskahti saman tien laiturin virkaa toimittavalta betonitasanteelta veteen. Ja ui siististi kuin mikä! En laittanut sille sitten ollenkaan liivejä, eikä Tarmo uinut pystyssä koko aikana. Ja itsekin uskaltauduin vihdoin heittämään talviturkin, joten Tarmo ui myös pidempää matkaa siinä mukana. Fiilis oli kyllä mahtava, kun sai seurata hyvin uivaa koiraa! Se myös ui itsestään lenkkejä ja näytti nauttivan kovasti. Mutta ihan turhaan siis kannoin reppua muutaman tunnin!

Tämänpäiväisestä lienee hyvä jatkaa uintiprojektia varovaisen toiveikkaana. Asento vaikutti jo melko hyvältä, takapää tosin vieläkin on hieman alaviistoon eikä selkä näin ollen pysy pinnalla. Toivotaan että tämä korjaantuu kuitenkin harjoituksen myötä. Ja mikäli uintiasiat saadaan kuntoon, ei tarvitse siltikään huolehtia että tekeminen loppuisi kesken. Viime viikon treeneissä Tarmo nimittäin ei jostain syystä kantanutkaan varista...