Hei ota minut kiinni tai pompahdan pilviin asti

Kesä tuli ja meni ja näemmä blogikin lomaili sen ajan. Nyt taas arjen alettua pitänee katkaista radiohiljaisuus kertailemalla kesän tapahtumia!

Aika on mennyt jälleen hurjan nopeasti ja erityisen konkreettisesti sen tajusi Tarmon täyttäessä puoli vuotta. Sehän on melkein kuin iso koira! Kuuden kuukauden kunniaksi taltioitiin uusi kasvukuva ja strategisiksi mitoiksi todettiin n. 47 cm korkeutta ja painoa 13,6 kiloa. Kuvasta kiitos taas Emilialle!


Loma aloiteltiin kotimaanmatkailulla, pienellä reissulla joka suuntautui Turun saaristoon. Tarmo osoittautui kelvoksi matkakoiraksi ja sen kanssa oli mukava liikkua. Kun oma lauma oli koossa vieraat paikat eivät tuntuneet haittavan lainkaan eikä majoittumisessakaan ollut ongelmia. Pitkien automatkojen vaikutuksen tosin huomasi silloin, kun Tarmo pääsi lenkille ja juoksemaan irti - vauhtia nimittäin riitti!

Lisäksi käytiin Tampereen seudulla pentutreffien merkeissä. Tapaamisen yhteydessä vietettiin myös muutama päivä Tampereella kyläillessä ja Tarmo sai taas uusia kokemuksia. Samalla reissulla käytiin mm. Hatanpään arboretumissa ihastelemassa upeita istutuksia, mutta Tarmon mielestä lampi sorsineen taisi olla kiinnostavampi.


Yksi kesän kohokohdista oli kyllä ehdottomasti Repo-pentujen tapaaminen. Päästiin treenailemaan ja kokeilemaan monipuolisesti nome-asioita Tarmon isän Rasmuksen omistajan johdolla, ja opit ovat kyllä päässeet käyttöön kotonakin! Päivä oli kaikin puolin antoisa ja oli todella mukava nähdä koko pentue koolla. Illalla kyllä huomasi päivän pituuden varsin raukeasta koirasta!

Kesään kuului myös muutama mökkiretki. Tarmo sai juosta, riehua ja uida yhden päivän Elli-cockerin kanssa saaressa ja ilmeisesti sellainen mökkielo olisi kelvannut pidemmänkin aikaa. Oli kuitenkin hienoa huomata, että myös rauhoittuminen onnistui tarpeen vaatiessa. Samalla reissulla Tarmo pääsi myös veneilemään ensimmäistä kertaa, eikä siinä tuntunut olevan ongelmia. Soutukierroksella aikansa kuikuiltuaan kävi jopa pienille torkuille veneessä!

Vapautta riitti myös toisella mökkireissulla Keski-Suomen suunnalla. Sielläkin jatkuvasti äärellään oleva vesi taisi olla pennun mielestä parasta, ainakin pienten pulahdusten määrästä päätellen. Rauhoittumista päästiin myös tällä kerralla harjoittelemaan, ja kun mitään ei tapahtunu osasi Tarmo itsekin käydä viereen lepäämään. 






Huolta sen sijaan ovat aiheuttaneet Tarmon hampaat. Alakulmurit eivät ole vieläkään siirtyneet täysin oikeille paikoilleen, vaikka hieman editystä on tapahtunut. Hampaita venytetään päivittäin ja toivotaan että oikenisivat ja mahdollisimman pian. :(

Ja vielä postauksen otsikkoon viitaten... Pitäisiköhän meidän sittenkin vaihtaa lajia ja keskittyä agilityyn? Välillä tuntuu, että painovoiman vaikutus on jotenkin puutteellinen Tarmon kohdalla. Sohvalle hypätään nykyään käsinojan yli, portin peruskorkeus ei ole pidätellyt moneen kuukauteen ja ihan vain vahingossa koira on saattanut joutua mm. pöydälle huomattuaan että treenitavarat nostettiin sinne. Satunnaisesti innostunut pentueläin vilahtaa silmien korkeudella, ja kun nenään sattuu joku oikein hyvä haju, eivät esteet juuri pidättele sitä, kuten kuvasta näkyy.


Peeäs. Galleriaan päivitelty kesän kuvia.

And we'll collect the moments one by one

I guess that's how the future's done.

Tarmo täytti maanantaina 16 viikkoa, säkää on tullut noin 40 cm ja paino noussut 9,1 kiloon. Eläinlääkärissä on käyty hakemassa tehosterokotus ja yksi hammaskin on jo irronnut alhaalta eturivistä! Neljäkuukatisposetuksesta näkyy taas aikamoinen ero muutaman viikon takaiseen, vaikka tuntuu että se ei olisi ehtinyt muuttua paljoakaan tässä ajassa.



Maanantaina aloitettiin myös pentutoko! Tarmo taisikin olla kurssinsa nuorin, osa oli jo hieman edistyneempien ryhmästä. Jotenkin jännitti aluksi mennä sen kanssa minnekään, sillä eihän se osaa vielä yhtään mitään ja on noin kakarakin vielä, mutta toisaalta olen kyllä tosi tyytyväinen että päästiin mukaan näin näppärästi. Ja stressaamiset osoittautuivat kyllä ihan turhiksi, sillä Tarmo oli suorastaan mainio! Se jaksoi keskittyä omiin tehtäviinsä hyvin ja oli kivasti yhteistyössä. Eikä toki treenaaminenkaan ollut vielä mitään oikeaa tokoa, vaan harjoiteltiin ihan yhdessä toimimista ja sitä, että tekeminen on superkivaa. Päästiin myös kokeilemaan perusasennon alkeita, ja kotiharjoituksissa ne ovatkin alkaneet jo sujumaan. Odotteluaikaa vain jäi aika paljon, eikä Tarmo enää meinannut jaksaa rauhoittua lopussa.

"Treenaaminen" pennun kanssa oli kyllä todella omituinen kokemus, sillä olin niin tottunut aikuisen koiran helppouteen. Muualla siihen on jo oppinut, mutta treeneistä oli niin selkeä skeema että melkein hämmensi kun koira ei käynytkään automaattisesti lepäämään oman vuoron ja itsenäisten harjoitusten välillä. :D

Mualiman navalla ja kavereiden kanssa

Tarmo pääsi tutustumaan hieman suurempiin ympyröihin Kuopioon suuntautuneen reissun yhteydessä. Automatkailu sujuu jo oikein leppoisasti omassa häkissä auton takaluukussa, ja tälläkin kertaa Tarmo rauhoittui heti autoon päästyään. Se on itse asiassa alkanut haluata itsekin kyytiin, näköjään muistaa jo että silloin pääsee häkkiin - mikä on tietysti superkivaa, sillä siitähän saa namia!

Kuopion keskustassa käytiin hieman kävelemässä ja katselemassa, sekä torilla istuttiin ja ihmeteltiin hetki. Tarmo sai paljon ihailijoita ja pääsi tutustumaan jopa vossikkahevoseen! Se oli kyllä ihanan reipas uudessa paikassa, eikä toriremonttikaan tuntunut juuri häiritsevän. Jonkun kovaäänisen koneen ohittamista piti ensin miettiä hetki, mutta siitäkään ei ollut loppujen lopuksi mitään ongelmaa. Sen kanssa on kyllä tosi kiva liikkua!

Vaihtelun vuoksi olikin ihan hyvä päästä katsomaan vähän erilaisiakin maisemia, sillä pikkukylällä ei ole juuri nähtävää vaikka aivan keskustaan menisi.


Uusiin paikkoihin tutustumisen lisäksi Tarmo on treffannut koirakavereita. Uusi tuttavuus oli ihastuttava bologneseneiti Minea ja samalla tuli moikattua myös suomenlapinkoiravanhus Milli. Tarmo ei tuntunut jännittävän ensitapaamisella juuri ollenkaan, vaan tutustumisen jälkeen oli heti valmis leikkimään. Minea vain oli niin vikkelä, ettei pentu meinannut kestää ollenkaan perässä!














Lisäksi tavattiin taas Leoa, ja kovin riitti pojilla taaskin vauhtia. Tällä kertaa käytiin myös rannalla ja pennut pääsivät tutustumaan veteen - Tarmo ihan ensimmäistä kertaa kunnolla! Aikaisemmin ollan oltu aika vaikeiden rantojen läheisyydessä, mutta nyt veteen pääsi helposti eikä se ollut kovin syvää. Eikä veljeksiä tarvinnut ainakaan houkutella veteen, vaan ne juoksivat itse suoraa kyytiä järveen. Vaikka vielä ei varsinaisesti uitukaan, vaikutti alku ainakin kovin lupaavalta!



Lisää kuvia päivitetty myös galleriaan!

Kenneltreffit

Vietimme viikonlopun Siipiveikon kenneltreffien merkeissä Loimaalla. Kokemus oli todella mahtava! Oli upeaa päästä tutustumaan niin koiriin kuin uusiin ihmisiinkin, ja uutena joukkoon tuleminen tuntui helpolta.

Matkustaminen kävi onneksi samalla kyydillä Leon omistajien kanssa. Seuraa oli niin itselle kuin myös pennuille, jotka kulkivat samassa häkissä. Välillä riittikin rytinää ja haukahduksia poikien painiessa hetken ennen kuin nukahtivat uudelleen, ja vaikka matkalla riittikin pituutta se meni oikein mukavasti.


Painit jatkuivat myös perillä, sillä viikonlopun aikana ehdittiin tavata myös veljet Ahti ja Koda. Leikkien lisäksi tapaamisen antia olivat myös koulutukset, ja olimmekin penturyhmässä molempina päivinä. Treenien aikana keskityttiin erityisesti yhteistyöhön ja käytiin läpi paljon hyödyllisiä asioita tulevaisuutta ajatellen. Tarmo pääsi myös tutustumaan uuteen riistaan, sillä näytillä oli variksen lisäksi lokki sekä kani. Aluksi suhtautuminen näytti hieman nihkeältä, olisiko ollut vielä uninen, mutta nopeasti se muisti homman nimen ja yritti loppujen lopuksi jopa raahata valtavaa, jäistä kaniakin!

Tapaamisen aikana oli hauska nähdä kuinka samanlaisia, mutta silti niin erilaisia pennut olivat luonteiltaan. Myös ulkonäöstä löytyi kovin samanoloisia piirteitä, mutta Tarmo erosi muista erityisesti turkillaan - veljien pörröisyyteen verrattuna se näytti kovin sileäkarvaiselta. Myös vanhempien koirien työskentelyä oli hienoa päästä seuramaan ja oppimaan taas uutta nomesta!

Tänään puolestaan käytiin pienellä retkellä metsässä ja otin kamerankin mukaan, mutta valoa oli sen verran niukasti ja meno lennokasta, että suurimmasta osasta kuvia tuli jokseenkin julkaisukelvottomia. Joka tapauksessa Tarmolla ainakin näytti olevan hauskaa, paljon uutta tutkittavaa löytyi taaskin ja maastossa oli mukava revitellä!

Lääkärissä

Tänään Tarmo kävi ensimmäisillä rokotuksilla. Reissu meni kaikin puolin tosi kivasti ja pentu käyttäytyi oikein mallikkaasti. Eikä Tarmo tainnut edes huomata rokotusta! Kennelyskää vastaan rokotus annettiinkin nenän kautta, mutta siinäkään ei ollut mitään ongelmia. 



Peeäs. Keittiöapu on aina valmiina!

12 viikkoa!



Aika vierähtänyt hurjan nopeasti ja maanantaina Tarmolle tulikin täyteen 12 viikkoa. Kovasti se on tänä aikana ainakin ehtinyt jalkoja kasvattaa, ja korkeus oli hyvin epävirallisen mittauksen perusteella noin 36 cm. Painoa puolestaan on kertynyt 6,1 kiloa. Ruoka-annoksen koon perusteella en kyllä ihmettelisi, vaikka massaa olisi tuplasti - pieni koira näyttää suorastaan paisuvan jokaisen ruokailun jälkeen...

Hihnakävely alkaa sujua jo varsin mallikkaasti, joskin oikean hihnan sijaan tuo vanha paksu hihna on osoittautunut toimivammaksi ratkaisuksi. Tarmo ei nimittäin ole edes yrittänyt purra sitä, vaikka tuskinpa tuohon köyteen vähän rajummallakaan käsittelyllä mitään vahinkoa saisi aikaiseksi.

Viereinen kuva on otettu Konnuksella, jossa käytiin viikonloppuna autoharjoittelun puolesta sekä samalla hieman tutustumassa erilaisiin maastoihin. Tähän asti Tarmo on ollut autossa penkillä, mutta nyt saatiin häkkikin viritettyä. Uusi matkustuspaikka ei näyttänyt tuottavan juurikaan ongelmia ja myös muuten oli oikein reipas tutkimaan uutta paikkaa!

Tässä välissä ollaan myös ehditty harjoittelemaan muuan muassa istumista. Jälleen kerran pentu on imenyt opin kuin sieni ja osaakin jo käskyn aika hyvin. Joskin haluaisi kovasti lisätä mukaan aina myös tuon tassun!